Olen kahden lapsen äiti (-04 ja -06), ja olen kiinnostunut eritoten leipomisesta. Koska kotona riittää paljon muutakin tekemistä, suosin ruokia, jotka on helppo ja nopea valmistaa.
Kakkujen leipominen on lähellä sydäntäni. Varsinkin koristeluun haluaisin paneutua enemmän tulevaisuudessa.
Yhteyttä sähköpostitse saat minuun osoitteesta sannukka9@hotmail.com
Meidän rakennusprojektin kuulumisia
Tässäpä muutama muu blogi, joilla suht säännöllisesti ainakin piipahdan 
Kaurislapsen herkulliset kakkusivut
-----------
Sivun pohja haettu:
|
|
Pitkästä aikaa päivitystä. Eli tuossa keväällä tein tämän vadelma-kookos-lime kakun päiväkodin tädeille.


Olen viimeaikoina alkanut saamaan paljon roskapostia. Tämän vuoksi lisäsin nyt kommentteihin tuon "ylimääräisen vaivan", eli pahoittelen ja toivon ettei se niin iso vaiva ole ja jaksatte kommentoida jatkossakin.
-Sanna-
Meillä kotona oma herkkuruokani oli kokonainen broileri, jonka kaveriksi tehdään hyvin maustettu currykastike. Lisäksi riisiä ja puolukkahilloa.
Nykyään oman perheen kanssa tätä ruokaa tulee valitettaan harvoin tehtyä. Tässä eräänä sunnuntaina kuitenkin tein ja olipas hyvää. Vähän muokkasin äitin ohjetta siinä, että laitoin tipun kanssa uuniin lohkottuja sipuleita.

Sulatetaan siis broileri. Kun se on sula, maustetaan hyvin paistoastian päällä broilerin ylös jäävä puoli. Mausteina käytän broilerimaustetta, paprikamaustetta ja currya. Vadille nestettä ja uuniin 175 astetta (voi olla ehkä vähän vähemmänkin...) ja tunti puoleensa. Kannattaa tarkkailla, ettei neste lopu ja välillä sivellä nestettä tipun päälle.
Tunnin jälkeen käännettän broileri toisinpäin ja maustetaan samalla kaavalla. Takaisin uuniin ja odotellaan. Kun broileri on valmis, anna sen jäähtyä ja nypi se tarjolle valmiiksi. Meillä ainakin muut inhoavat nyppiä lihoja irti, kaikki pitää olla valmiiksi laitettua. Liemi tulee ehdottomasti käyttää cirrykastikkeen tekemiseen.
Currykastikkeen teen suunnilleen näin;
sulata voi ja jauhot kattilassa, lisää myös curry. Pyörittele tovi ja lisää paistinliemi. Jos jää paksuksi, lisää vettä. Yleensä, jos broilerista irtoaa hyvin nestettä, ei muuta juuri tarvitse. Mutta usein saa kyllä lisätä vähän suolaa/herbamarea.

Nuorimmaisemme täytti tuossa tovi sitten 2-vuotta. Päätin leipoa herralle Puuha Pete kakun, sillä tuohon aikaan hoki kovasti "puupete". Ei ehkä ihan onnistunut suunnitelmien mukaan, mutta kyllä hahmon tunnisti.
Kaikki pursotukset on kermaa, johon oli lisättynä vanilijarahkaa. Täytteenä vadelmahilloa ja vadelma-tuorejuustoseosta.

Tein kakkupohjat uunipellin kokoisena. Hahmottelin Puuhiksen mallin leivinpaperille ja sen perusteella leikkasin kakut.


Sori, että blogini päivitys on ollut tosi takkuista. Mehut on vain mennyt lasten päivähoidon ja työpaikan välillä seilaamiseen. En siis juuri mitään köökin puolella ole ehtinyt puuhailemaan.
Tässä nyt kuitenkin jotain, mitä eräs lauantai intouduin kokeilemaan, kiisseli. Enpä ollut pitkään aikaan tehnyt ja huomasin tehdessä, että tämähän ei ole homma eikä mikään... pitäisi tehdä useammin. Tarjoilin jämäkiisselit illalla miehelle vanilijavaahdon kera =)

n. 1l vettä
1pss vadelmia
1pss mansikoita
1,5dl sokeria
4rkl perunajauhoja
Kiehauta vesi, marjat ja sokeri. Anna kiehua hiljalleen n. 15 minuttia. Itse soseutin marjat tämän jälkeen, kun meidän pikkumies ei syö mitään, missä on ylläreitä... siis kaikki klimpit ja paakut ei kelpaa. Sen jälkeen sekoita perunajauhot pieneen tilkkaan (1dl) vettä ja kaada ohuena nauhana kiisselin joukkoon. Sekoita. Laita levylle ja anna pulpahtaa muutaman kerran. Jäähdytä ja tarjoile!
Laittelen näiden ohjeita myöhemmin. Pahoittelen, että kuvat eivät ole parhaat mahdolliset. Ei pitäisi luottaa, että yksi kuva riittää...




En ole kokeillut aikaisemmin piparkakkutalon tekemistä. Nyt tuli tehtyä, enkä kyllä heti innostu uudestaan. Onnistuin vielä polttamaan kuumassa sokerissa etusormeni... Mutta, kyllähän tuo talolta näyttää. Täytyy kokeilla uudestaan silloin, kun on aikaa keskittyä eikä väsy paina päälle.

Vaikea varmaan arvata, mikä on meillä lapsilla (tai vanhemmalla lapsella) nyt pop?
Pipareihin on ollut ihan muotit. Rajaukset tein tomusokeri + munanvalkuaisyhdistelmällä.

Tähän kakkuun olen lainannut ohjeen jälleen Marielta, joka vuosi sitten teki pipari-luumukakkua. Tämä on leivottu Famon juhliin, joten mausta en itse niin tiedä.

Kotivinkin ohjeella tein makkaraleipiä. Vähän erilainen versio lämpöisistä leivistä. Tarvitset paahtoleipää, jonka ohjeen vastaisesti sivalsin ketsupilla. Muuten jäisi mielestäni aika kuivaksi. Makkaraa palasina. Sekoitetaan makkarat, vähän sinappia, tomaattipyreetä ja yrttejä keskenään. Ladotaan leipien päälle ja ripotellaan pintaan vielä juustoraastetta.