Olettekos koskaan kokeilleet värjätä valkosuklaata. Aloittelin aikoinani opintoja kokkikoulussa (joka sittemmin jäi valitettavasti kiinnostuksen lopahdettua kesken...) ja siellä oltiin tutustumisjaksolla leipomon puolella. Meillä synkkasi heti leipurin kanssa ja neuvoikin mulle muutamia niksejä. Puoliakaan en enää muista, mutta tehtiin mm. suklaasta erilaisia "tauluja". Värjättiin siis valkosuklaata ja piirrettiin kuvia.

Nyt sitten päätin testailla. En ole kotona tätä juttua koskaan kokeillut, eikä enää hajuakaan mitä väriä käytettiin (neste vai jauhe), millaista suklaata yms... Testasin.

Eräs kokeiluni ja oppituntini suklaan kanssa liittyy myös nuoruuteen, jolloin nykyisen mieheni kanssa vietettiin romanttista illallishetkeä. Olin suunnitellut jälkkäriksi suklaaseen dipattuja hedelmiä ja tarkoituksenani oli ohentaa suklaata maidolla. Meilläpä ei ollut maitoa, joten ajattelin veden ajavan saman asian. Lopputulos oli, että suklaa muuttui kokkareiseksi, eikä tosiaankaan ollut mikään saippuasarjojen "kuohuviiniä ja suklaamansikoita"-jälkkäri... d050.gif Ja tuolla mainitsemassani koulussa opin, että suklaan pahin vihollinen on vesi.

... ja takaisin raiteille... oletin siis, että suklaa tulee värjätä jauhemaisella elintarvikevärillä. Väärässäpä olin. Tästä kuvasta näette, mikä oli lopputulos kun käytin jauhetta ja nestettä.

232027.jpg

Jauhemainen elintarvikeväri muutti suklaan ihan kokkareiseksi, eikä sillä ole mitään ideaa edes yrittää purostuksia tehdä. Tuo nestemäinen toimi hienosti. Nämä värit siis ostin jokin aika sitten kokkipuodista ja ovat käyttökohteillaan ylittäneet odotukseni (en tiedä miksi, mutta olen aina suhtautunut negatiivisesti nestemäisiin elintarvikeväreihin a010.gif)

232038.jpg