Värjätyllä suklaalla sitten kokeilin tehdä erilaisia pursotuksia. Alla on kalvo, jonka alla on Wordista printattuja muutamia kuvia. Näin pystyy helposti kopioimaan kuvia, eikä vaadi paljoa taitoa. Selkeimpiä kuvia saa, kun käyttää erisävyisiä suklaita (tummaa-, maito- tai värjättyjä valkosuklaata). Tässä tosin täytyy muistaa se, ettei suklaa, jolla pursotetaan ole liian kuumaa ettei jo alla oleva suklaa lähde sulamaan. Ja mieluusti ensin pursotettu suklaa vähän olisi ehtinyt kovettua, niin ei mene värit sekaisin.Kun haluaa, että esille laitettava puoli on se, joka jää kalvon pintaan (eli siis jää sileämmäksi), täytyy esim. tekstit tehdä peilikuvana, muutoin teksti ei näy oikein.

Tässä muutama esimerkki, mitä pursottelin. Laitan niihin vielä vähän valkosuklaata sellaisenaan, niin saavat vähän uutta ulottuvuutta. Laitan parempia kuvia huomenna. Mutta tässä esimakua... Vähän huono esimerkki sen suhteen, että esimerkiksi tuota nimeä purottaessani, en itse muistanut tuota peilikuvasääntöä. Mutta voisihan tuota käyttää noinkin päin.

232037.jpg232033.jpg

232034.jpg