177467.jpg

Alkuperäisestä ideasta saanen taas kiittää Sekasopan Marieta. Olen kyllä tällähetkellä niin kyllästynyt mansikoihin, että tarkoitukseni oli tehdä tämä vadelmista. Mutta kuinkas kävikään... pakastimessa oli vain mansikoita a030.gif Kun kerran olin jo päättänyt tehdä, niin pakko oli aloittaa. Tein ihan mannaryynipakerin ohjeen mukaan, joka meni siis näin

9dl vettä

1dl sekamehutiivistettä

1 ½ dl mannasuurimoita

1 dl sokeria

iso pussillinen pakastemansikoita.

Mittaa vesi, mehu ja mansikat kattilaan. Lisää mannasuurimot kiehuvaan veteen kokoajan vispaten. Anna kiehua n. 5 minuuttia. Jäähdytä ja vatkaa koneella ilmaa joukkoon, kun puuro on kylmää. Mansikoita en lähtenyt erikseen survomaan, ne kyllä oli ihan muusia jo keittämisen jälkeen saati sitten vispausten päälle.

Mansikkayliannostuksesta johtuen en itse vahingossakaan maistanut puuroa. Mies ja poika söivät, tosin eipä kovin hyvin poikaankaan uponnut. Fafa maistoi tänään ja kehui hyväksi. Jos vielä tekisin sen vadelmaversion, voisin itsekin syödä d015.gif